Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
 

MUISTUTUSTA!!!

21.07.2011 - 15:10 / Kategoriat: Höpinät

Hei Agi-Kotkalaiset!!!

Nyt muistuttelua seuraavista asioista:

27.7. MÖLLIKISAT Heinlahden kentällä. Ilmoittautuminen alkaa 17.30. Talkoolista löytyy kontin seinältä. Ensisijaisena järjestely vastuussa on keskiviikon harjoittelijat, mutta käytännössä keskiviikkona on enää maxiryhmä joten muidenkin ryhmien apua kaivataan kipeästi!

2.8. YLEISKOKOUS Heinlahden kentän kerhotiloissa. Aiheena seuran toiminta ja sen parantaminen. Tänne myös kaikki reippaasti mukaan ja ääntä kuuluviin. Laitan ajan kun sen jostain kaivan...

20.-21.8. VIRALLISET KILPAILUT Tänne töihin kaikki kynnelle kykenevät. Lauantaina kilpailee 1- ja 2-luokkalaiset ja sunnuntaina 3-luokkalaiset. Eli hommaa piisaa ihan jokaiselle ja KAIKKIA oikeasti tarvitaan! Vaikka et koko päivää halua/jaksa/pysty olemaan niin vaikka yhden luokan ajan. Työlista tulee kontin seinälle viimeistään elokuun alkupuolella, mutta varatkaa jokainen kalenteriin tuolle viikonlopulle vähän aikaa agille..

Ja elokuun alusta muuttuu harjoitusajat hieman. Keskiviikon ryhmät joudutaan sijoittamaan uudestaan, koska kenttä ei ole Agi-Kotkien käytössä tuolloin. Perjantaille ei kuitenkaan yhtään ryhmää siirretty. Agilityvastaava laittaa toivottavasti pikapuolin ryhmämuutokset teille sähköpostilla.

Osallistukaa, olkaa aktiivisia, näin saamme homman rullaamaan!

Helteistä heinäkuun jatkoa,

Johanna P.

15.5. Match Show kuvia

17.06.2011 - 20:47 / Kategoriat: Höpinät

15.5. järjestetystä mätsäristä löydät kuvia täältä.

Kuvat on ottanut Jaana Yrjölä, Kiitos!!!

Uusia tuulia koiran ruokintaan????

17.05.2011 - 12:44 / Kategoriat: Höpinät

Kouvolan Teholaan on avattu uusi koirien raakaruokintaan erikoistunut yritys. Palveluihin kuuluu kattavan raakaruoka valikoiman lisäksi myös mm. trimmauspalvelut, ruokintasuunnitelmat sekä kotiinkuljetus. Tutustukaa tuotteisiin ja palveluihin!

!!! Paitatilaus !!!

13.04.2011 - 17:34 / Kategoriat: Höpinät

Kesä tulee ja on taasen aika tilata paitoja.

Kerään yhteistilausta seuran väreillä olevista t-paidoista (puna-musta-valkoinen) :

Hinta on : 21.70€/kpl + seuran logo 2,50€ + mahdollinen nimikointipainatus
(joka oli viimeksi nimien pituudesta riippuen n. 3- 8€)

S176F Naisten spiro treenipaita



-Hengittävä, erittäin kevyt urheiluvaate

-Muotoillut paneelit takaavat hyvän istuvuuden                                                                  

-Päälitikatut saumat                                                                                                                 

-Pehmeä urheiluun sopiva Cool-Dry kangas                                                                     

-Kuivuu nopeasti                                                                                                                      

-Pitää ihon viileänä urheilusuorituksen aikana                                                                  

-Erinomainen välikerrospaita                                                                                                 

-Hyvä lämmöneristys, kun käytetään tuulenpitävän takin kanssa

Materiaali: 100% vohvelikudottua Cool Dry polyesteriä
Paino: 145g/m²

Koot: XS-XL

XS 36
S 38
M 40
L 42
XL 44


Sama paita saatavana myös miesten mallina : Miesten S176M (alla linkki
miesten malliin)
http://www.mainostekstiilit.com/Tuotesivut/Urheilujatiimiasusteet/tabid/80/c
tl/Tuotekortti/mid/400/id/850/Default.aspx
 

Sitovat tilaukset: peppi@ecr-racing.net VIIMEISTÄÄN 25.4. mennessä
 
Tilauksessa täytyy näkyä tarkasti :
-paidan tilauskoodi
-paidan koko
-tuleeko logo
-tuleeko nimi-painatus ja mahdollisen painatuksen teksti
 


-Johanna
 
 

Match show

12.04.2011 - 09:47 / Kategoriat: Höpinät

SU 15.5.2011 KLO:16
JÄPPILÄN KENTÄLLÄ
   (Lammashaantie)

                                             Järjestäjä: Agi-Kotkat ry

     Ilmoittautumiset alkaen klo:15
                      Arvostelut kehissä alkavat klo:16

                     

                      Ilmoittautumismaksu 6€
                      Lapsi (alle 12v.) & koira 3€
       

                      Tuomarit:
                      Lapsi & koira                                         Nina Halonen
                      Pennut (alle 9kk)                                 Nina Halonen
                      Pienet koirat (alle 40cm)                   Satu Kouki
                     Isot koirat                                             Hannele M
äkelä

 

Näin löydät perille:
 Sutelan Prisman risteyksestä suoraan eteenpäin kohti Jäppilää 4500m. Käänny vasemmalle Mustajärvi-tienviitan kohdalta. Aja Mustajärventietä koulun aidanvierustaa. Jatka Mustajärventietä suoraan, kunnes edessä punainen rakennus. jonka seinässä kyltti KISAMAJA. Rakennuksen kohdalta oikealle ja noin 60m jälkeen olet kentällä. Jätä taloille menevät ajotiet (kentän edessä ja sivulla) vapaiksi. Kentällä ja kisamajan edessä on riittävästi parkkitilaa.

ROKOTUSTODISTUKSET MUKAAN!
                                

                  TERVETULOA        


Muistinvirkistykseksi!

05.04.2011 - 09:01 / Kategoriat: Höpinät

Hei vaan Agi-Kotkalaiset!

Muistattehan, että kesän harjoittelupaikka kysely on tullut sähköpostiinne. Olethan vastannut siihen? Nyt alkais olemaan jo hoppu jos on päässyt unohtumaan. Mikäli haluat harjoittelupaikan kesälle, niin laita sähköpostia agilityvastaavalle pikapuolin.

Ja hei, kaikki ne joilla on kiinnostusta vetää kesällä treenejä niin ilmottautukaa myös agivastaavalle. Tarkoitus ei ole kenenkään ottaa vastuuta yhdestä ryhmästä yksin, vaan joka ryhmällä on 2-3 kouluttajaa. Myös apukouluttajia kaivataan! Tästä asiasta on myös jäsenistölle laitettu sähköpostia eli tarkat tiedot löytyy sieltä, rohkeasti mukaan vaan!

Viimeistä kuukautta sisätiloissa vietetään myös, eli sehän tarkoittaa kuun vaihteessa esteiden siirtotalkoita. Olkaahan kuulolla, kun päivä ilmoitetaan on kaikki käsiparit, autot ja peräkärryt tarpeen!

Hauskaa kevään odotusta kaikille!

Terkuin, Johanna P.

Terrierit ja käppänät uimassa Hyvinkäällä 2.4.2011

03.04.2011 - 19:34 / Kategoriat: Höpinät

Reissuun olivat lähteneet perhe Heinänen ja perhe Ojala kera kolmen terrierin ja kolmen käppänän.

Olimme  päättäneet  jakaa  koirat  kahteen ryhmään.  Molemmille  ryhmille  tuli  uittaja. 

Ensimmäisessä ryhmässä polskuttelivat  Ada  ,Dino  ja  Olli. Adalle uiminen oli 
tuttua  puuhaa,mutta ramppeihin  Adan  piti  totuttautua. Kun  rampit 
tuli  tutuksi  niin  lelua  jo haettiin vesi  pärskyen. 

Seuraavaksi  oli  porukan vanhimman Dinon vuoro.  Dino osallistui uimiseen liivien  kera. 
Dinolla  uiminen  meni  melko  hyvin  vaikka    etujalat  tahtoivat välillä  kauhoa.

Ja  kukapa  olisi  uskonut  että  Ollikin  saadaan  veteen. Olli 
suorastaan  nautti  uimisesta  vaikka  ei  sitä  itse  myönnäkkään. 
Näinkö  uimisesta tulisi  Ollille  uusi  harrastus? 

Ensimmäisen  ryhmän  aika  oli 
päättynyt. Koirat  olivat  väsyneitä  ja  niinpä  koirat  suihkutettiin ja  laitettiin bokseihin  lepäämään.

Toisen  ryhmän  ensimmäisenä oli Aku joka oli tähän päivään mennessä suostunut vain  varpaita kastelemaan.
Akun  uimatekniikka  oli  varsin saukkomainen mutta veteen meneminen  ei  ollut  Akusta  miellyttävää.

Seuraavana  polskuttelijana oli  Aaro. Aarolle  uiminen näyttäisi  olevan  hyvä liikuntamuoto.

Nyt  ei  muuta kuin  Katja  liivikauppaan  ja odottelemaan sopivia uimakelejä.
Viimeisenä  mutta  ei  vähäisimpänä  oli  Inka   joka  näytti  pitävän  uimisesta. 

Rampitkin  tuli  Inkalle  nopeasti  tutuiksi ja  ei  kuin uimaan. Tällä  hetkellä tuntuu siltä että Inkasta taitaisi  tulla 
uusi  uimamaisteri.

Viimeisen ryhmän  koirat  olivat  myös   aika  väsyneitä   uimisen jälkeen. Niinpä Aku,Aaro ja Inka suihkutettiin ja 
föönattiin ja tavarat pakattiin autoon. Sen jälkeen olikin aika lähteä takaisin kotia kohti.
Reissu oli hyvin onnistunut ja matkat menivät kumpaankin  suuntaan hyvin.

Taidetaan poiketa koirauimalassa joskus toistekin.
 

terveisin:Nykyiset ja tulevat uimamaisterit sekä kirjuri Sofia.

 

-Tanja-

 

Satu Kouki esittäytyy

31.03.2011 - 21:33 / Kategoriat: Höpinät

 

Hieman yli kolmekymppinen. Perheeseen kuuluu itseni lisäksi avopuoliso, 
tokaluokkalainen poika ja 4-vuotias tyttö asustellaan 
pyhtään heinlahdessa. Koiraa ei kotona voi olla koska miehellä ja pojalla on allergiaa, 
silti tämä on niin mun laji että en voi olla pois sen parista.
Agility taustaa:
90- luvun alkupuolella kun agility oli vasta suomessakin ihan aluillaan 
niin lajista tietämättömänä menin onnekseni Kotkan koiraystäväin seuran järjestämälle alkeiskurssille.
Silloin meillä oli perhoskoiria kaksi joista nuorempi oli minun ja agility ura alkoi,
kolmosluokkaan asti Nisa koiran kanssa <3. 
Nisan jälkeen olin vähän aikaa ilman omaa koira mutta silloinkin harjoittelin
 ja kisasin upeiden seurakamujen lainaksi antamilla 
koirilla, kunnes sain suostuteltua kotiväen ja minulle tuli kääpiöpinseri Jirra, 
muutin pois kotoa ja Jirra sai kaveriksi 
vehnäterrieri Tintin. Jirran sekä Tintin kanssa kilpailullisesti päästiin kakkosiin asti. 
2002 alkoi agility tauko, välillä kävin kisoissa töissä.
90-luvun loppupuolella olen käynyt agilityn koulutusohjaaja kurssit.

Nyt: syksyllä 2010 oli vaan pakottava tarve päästä takaisin agilityn pariin vaikkakin olen entinen
 "kykyläinen" ei minulla niin ollut väliä seuralla ja tuttuja molemmissa seuroissa. 
Hallikauden alettua aloitin kouluttamaan tiistain myöhempää ryhmää 
vuoretellen Jukan kanssa. Olen myös ollut kouluttaja menossa olevalla alkeiskurssilla. 
Mielestäni oli ideaali tilanne kouluttaa niin että sama kouluttaja olisi 
jokaviikko kouluttamassa, mutta tähän en pysty itsekään, työ haittaa kovasti harrastusta.
Olen myös päässyt itse treenaamaan kun kaima ystävällisesti lainaa 
sheltti Lexaa. Vielä yhteistyö aika aluillaan mutta kisa startti jossain 
vaiheessa tavoitteena ;) Pitkän tauon jälkeen on agilityssä myös 
tapahtunut paljon uutta, minulla kovasti opiskeltavaa.

Seuran vuosikokouksessa pääsin hallitukseen varajäseneksi ja 
agitoimikuntaan. Kiitos luottamuksesta parhaani näissä pesteissä teen 
katsotaan mihin riittää.

Minulla usein kentällä/hallilla toinen lapsista mukana, (saa sanoa jos 
häiritsee) he kovasti tykkäävät koirista ja agilitystä, samalla poika on 
mun assistentti sekä saa siedätystä allergiaan.

 

Lisäillyt: Tanja Puhakka

Esittelyssä Ann's Adagio Demi ja Ann's Adagio Esmeralda "Enna"

30.03.2011 - 07:55 / Kategoriat: Höpinät

Demi: Kääpiösnautseri väriltään musta-hopea. Syntynyt 12.4.2006,Hattula Pekolan kylä. Agility aloitettiin alkeiskurssilla 2007 tammikuussa,eli Demi oli 9kk vanha. Laji vei mennessään sekä ohjaajan mutta ennenkaikkea koiran. Kisaamme mini3-luokassa.

Ensimmäiset viralliset kisamme oli 9.3 2008,huonolla menestyksellä. Yhteistyö saatiin muutaman virallisen startin ja monen möllikisan jälkeen toimimaan loistavasti Porvoossa 23.6.2009 sijalla 3. Heti seuraavassa kisoissa Kouvolassa toinen nolla ja kolmas vielä Lappeenrannassa ja samoissa kisoissa startti kakkosissa. Kakkosissa viihdyimme 10 startin verran,välissä oli monen kuukauden tauko koska käytin koiramme sterilisoitavana. Lappeenrannassa taas SERT ja menolippu kolmosluokkaan kouraan. Ekoissa kisoissa heti nolla,mutta sitten otettiin kisataukoa ja opeteltiin kepit alusta uudestaan ja tein koirastani keppi ja keinuhullun. Kolmosissa on nyt useampi startti takana ja nyt alkaa hyvin vasta sujumaan,kunhan muistan ohjata.

Demi on luonteeltaan oikea,kunnon vanhanaikainen snautseri,vieraat ei kiinnosta ja niitä kohtaan ollaan varautuneita,mutta ei kuitenkaan liian. Muutama poikkeus löytyy,jotka ovat olleet Demin kanssa tekemisessä ihan pienestä pitäen. Tekeminen on hauskaa,mutta jos komennat liian kovasti niin koiran keskisormi nousee hetkessä pystyyn. Demi on omapäinen koira ja omaa suuren-suuren egon,mutta on kuitenkin äidin-kulta. Tasaisen ärellä luonteella on helppo tietää että millä tuulella koira on. Kotona Demi tekee minun kanssa joka asian,niin täyttää astianpesukoneen,laittaa pyykkejä että saunoo kanssani,välillämme on vahva side ja Demi on minun elämäni koira. Jos olisin koira olisin kuin Demi :)

Seuraavat kisat Kouvolassa 10.4,Mikkeli 17.4 ja Janakkala 25.4

Enna: Kääpiösnautseri väriltään valkoinen. Syntynyt 19.3.2007,samaisessa Hattulassa Pekolan kylässä. Ennan kanssa ei ollut edes tarkoitus aloittaa agilityä,mutta toisin kävi,menimme alkeiskurssille kun saimme peruutuspaikan ja kyllä kannatti Enna oli seuramme vuoden 2010 agilitytulokas. Kisaamme täällä hetkellä mini2-luokassa.

Kisaamisen aloitimme samaisessa Porvoon kisoissa mistä Demi sai ekan nollansa. Ennan tulokset ei nyt hirveen ihmeelliset olleet. 4 starttia vain vuonna 2009,ihan vain kisakokemuksen takia ja 2010 tauon jälkeen jolloin siis opeteltiin kepit uusiksi aloitimme kisaamaan kunnolla. Esimmäinen nolla 24.4 Janakkalassa,seuraava elokuussa Kotkassa ja turha hyppynolla partasuiden mestaruuskisoissa myös elokuussa ja viimeinen nolla taas Kotkassa piirinmestaruus viikonloppuna ja kakkosiin nousu. Eka kakkosluokan startti Purinalla 7.11.2010 toikin jo ekan nollan ja nyt ollaan taas vähemmän kisattu talvi aikana.

Kaikki ketkä ovat tavanneet Ennan tietävät millainen pikku rinsessa ja THE BLONDI hän on. Agiseuramme vauva (pitäähän semmoinen olla joka seuralla). Enna ei ole sitten luonteeltaa ollenkaan snautseri. Rakastaa kaikkia ihmisiä ja koiria ja on arka. Sen takia Ennan kanssa agility on ollut vaikeampaa kuin Demin kanssa koska ikinä et tiedä millä päällä Enna on ja mikä tänään pelottaa. Enna myös ei samalla tavalla syty esteistä vaan Ennan lemppari on kaninnahka. Enna on meidän isännän koira,eikä kotona minusta paljon perusta,mutta kun laitan ulkovaatteet päälle tai otan nameja käteen saan myös blondin seurakseni. Ennassa erikoista on myös se että hän ei osaa kunnolla haukkua.

Seuraavat kisamme: Mikkeli 16.4

Kuulumisiamme voi seurailla myös omasta blogistamme partaneiditdemijaenna.blogspot.com/

 

terveisin. Käppänäkartturi Tanja Puhakka

Tervetuloa Agi-Kotkat RY:n blogiin

27.03.2011 - 22:22 / Kategoriat: Höpinät

Näin alkaa meidän seuran blogitaival.  Blogin tarkoituksena on infota seuralaisia tulevista tapahtumista ja kilpailuista. Mielellämme haluamme myös kuulla miten teillä, hyvät seuralaiset menee oman koiranne kanssa. Oli sitten kyseessä suuret kisaturneet SM-nollia haaliessa tai ihan vaikka viikottaiset onnistuneet harjoitukset, kerro siitä meille niin julkaisemme sen täällä. Eli kaikki tarinat ovat toivottuja ja ihan keneltä tahansa seuran jäseneltä. Voit kertoa oman koirasi hauskoista edesottamuksista tai vaikkapa tulevista Agi-Kotkien tähdistä jos sellaisia lauman jatkeeksi siunaantuu.. Valmiit jutut voi laittaa sähköpostilla osoitteeseen agiblogi@agikotkat.com.  Kuvilla höystettynä on aina parempi...

Terkuin: Johanna

MAINOS
Kirjoittaja

Kotkalaisen agilityseuran tulevia tapahtumia ja kilpailuja motolla: "Agility on ykkönen!"

Tarinoita blogiin

Lähetä meille tuloksia kisoista, tarinoita treeneistä tai vaikkapa ihan jokapäiväisistä hauskoista jutuista koiraystäväsi kanssa ja kuvien kera mielellään. Jutut voi laittaa osoitteeseen agiblogi@agikotkat.com. Kiitos!